Korvasämpylät

Koulukaverini ilmoitti saapuvansa tunnin päästä visiitille, joten kaivoin vanhan luottoreseptin esiin. Korvasämpyläohje on mainion sympaattisesta kirjasta Saa Vaivata, jonka muutkin ohjeet ovat kokeilun arvoisia. Vielä en ole leiponut kirjan koko suolaista osiota läpi, mutta lähestulkoon!

Tomaattipuusti 

Ohjeesta tulee n. 15 sämppää

Täyte 

  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 pientä purkkia tomaattipyrettä (itse otan pyreeni tuubista)
  • basilikaa, oreganoa, mustapippuria, suolaa, sokeria 

Hienonna sipulit ja kuullota pannulla pehmeiksi. Lisää tomaattipyree ja mausteet ja jätä kannen alle hautumaan. Valmista sämpylätaikina

Taikina

  • 3 dl maitoa
  • kasvisliemikuutio
  • 25 g hiivaa tai pussi kuivahiivaa
  • 1 rkl siirappia tai hunajaa
  • 1 dl ruisjauhoja
  • 6 dl vehnä- tai sämpyläjauhoja
  • 25 g margariinia tai voita
Kuumenna desi maitoa kiehuvaksi ja sulata siihen liemikuutio. Lisää loput nesteet ja sitten hiiva ja ruisjauhot. Lisää vehnäjauhot vähitellen ja lisää lopuksi rasva, vaivaa kimmoisaksi. Anna taikinan kohota puolisen tuntia liinan alla. Kaulitse kohonnut taikina isoksi levyksi (n. 50x40cm) ja levitä sille tomaattitäyte. Rullaa taikina pötköksi ja leikkaa siitä 15 kolmiota. Nosta pellille ja paina kärjet alas aivan samoin kuin korvapuusteissa. Kuumenna uuni 225 asteeseen ja paista sämpylöitä n. vartti. Erinomaisia!

 

Muffinssit porkkanasta, puolukasta ja mantelimassasta

Muffat läjäs
 

Jo piti käydä revanssiin tuon muffinssiasian kanssa ja esseen kirjoittamisen lomassa kaivoin siis jauhot esiin ja poimin puolukat pakkasesta. Perusohje on jälleen tuo sama Ainsleyn patentti, jolla leivoin muffinssini viimeksikin, tosin vehnäjauhoja paikkaa sämpyläjauho. Porkkana on edelleen karkeana raasteena joukossa, ja sille teki seuraa mantelimassa samassa muodossa, osana taikinaa. Lisäksi hain nyt sitä hapokkuutta tai särmää puolukoilla, joista en ole koskaan itse oikein välittänyt enkä varsinkaan käyttänyt niitä ruoanlaitossa. Vahingosta viisastuneena en viritellyt nyt sydämeksi minkäänlaista soosia, vaan vuolin ohuen mantelimassaviipaleen jokaiseen.

Sininen hetki
Ja kun tuloksena oli kuusi kosteaa, maukasta ja kaunista muffinssia, voiko sitä leipuri enempää pyytää?