Pähkinäleipä

Valmis! 

Kaivelin kertynyttä reseptien keräilyerää eli sanomalehtileikkeitä ja sitä rataa. Uuniin pääsi 7.12.2006 Hesarin pähkinäleipä aivan omana sovelluksenaan ja puolikkaana ohjeena. Tulos oli rapeakuorinen ja maukas, erityisesti emmental-tyyppisen juuston (mulla oli Kadett 5% vaan silti maistui!) kera. Näin minä sen tein (tuplaa ainekset jos haluat suuren leivän tai kaksi tällaista pienempää):

  •  1 1/2 dl vettä
  • 1 rkl tummaa siirappia
  • reilu 1/2 pussia kuivahiivaa
  • 1/2 suolaa
  • reilut 3 dl sämpyläjauhoja (Myllärin)
  • 1 rkl öljyä (käytin hasselpähkinäöljyä)
  • reipas 1 dl hasselpähkinöitä
  • reilu 1 dl rusinoita, kuivattua ananasta sekä jogurtti-Fitnessmuroja

Sekoita 1/2 dl jauhoja kuivahiivan ja suolan kanssa. Lämmitä vesi 42-asteiseksi ja liuota siihen siirappi. Lisää siirappivesi jauhoseokseen ja sekoita. Jätä seos kulhoon kelmun alle puoleksi tunniksi. Alusta taikinaan loput jauhot ja öljy. Vaivaa kimmoisaksi. Rouhaise pähkinöitä joko manuaalisesti tai koneella pikkuisen, osa voi jäädä hyvin kokonaisiksikin. Lisää pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien joukkoon ruokalusikallinen jauhoja. Vaivaa ensin taikinaan pähkinät ja sitten rusinat tai mitä satutkaan käyttämään. Muotoile taikinasta leipä leivinpaperille ja jätä se pellille kohoamaan. Peittele liinalla ja varmista, ettei leivälle käy veto. Kun leipä on kaksinkertainen, paista sitä uunissa n. 40 min. 200 asteessa. Jos teet tuplataikinan ja siitä yhden ison leivän, paista tunti. Paistamisen aikana ja sen jälkeen leipää kannattaa voidella vesi-siirappiseoksella. Anna leivän jäähtyä kunnes et enää jaksa odottaa!

Ja Jeesus mursi leivän 

Hesarin ohjeessa oli käytetty hasselpähkinän lisänä 200 g pehmeitä viikunoita (tuplataikinaan), mutta taikinaan käynevät mitkä tahansa kuivatut hedelmät, tai voi ne korvata muilla pähkinöilläkin tai vaikka siemenillä. Hedelmät tuovat kuitenkin ihanaa makeutta ja kosteutta leipään.

P.S. Oli muuten ensimmäinen kerta kun leivoin ihan oikeaa leipää. Tähän mennessä on syntynyt kyllä tuhansia sämpylöitä, satoja muffinsseja ja pullia sekä kymmeniä kakkuja, mutta nyt olen debytoinut leivänkin osalta. Helppo ohje aloittelijalle. :-)  

Ellen Svinhufvud -kakku

Tämä ohje oli samassa 22.2.2007 Hesarissa kuin banaanibroilerikin enkä ehtinyt tätä vielä valmistaa, mutta aion ensi tilassa ja onhan se laitettava tänne "keittokirjaan" muistiin ettei pääse kadoksiin. Kyseessä siis Stellan konditorian ohjetta mukaileva Helsingin sanomien versio. Hasselpähkinän sijaan voi käyttää 50 g lisää mantelia.

Pohja

  • 5 munanvalkuaista
  • 200 g tomusokeria
  • 100 g manteleita
  • 50 g hasselpähkinää 

Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Jauha mantelit ja hasselpähkinät ja lisää ne vaahtoon varovaisesti käännellen. Laita leivinpaperit kahdelle pellille ja levitä taikina neljäksi yhtä suureksi levyksi pelleille (2 levyä per pelti, esim. 20x20cm). Kypsennä 150-asteisessa uunissa kunnes vaaleanruskeita eli n. 40 minuuttia. Vaihda puolivälissä kypsennystä peltien paikkaa, jotta pohjat kypsyvät tasaisesti. Anna valmiiden marenkilevyjen jäähtyä. Valmista täyte.

Mokkakreemi 

  • 300 g suolatonta voita
  • 1 1/2 dl erittäin vahvaa kahvia
  • 1 1/2 dl kuohukermaa
  • 4 rkl sokeria

Päälle

  • mantelilastuja, tomusokeria 

Kiehauta kattilassa kerma ja sokeri. Lisää joukkoon kahvi, anna seoksen jäähtyä. Lisää kahviseos huoneenlämpöisen voin joukkoon ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten. Kokoa kakku laittamalla astiaan vuorotellen marenkilevy ja kerros mokkakreemiä. Päällystä myös viimeinen kerros kreemillä ja paahda pannulla mantelilastuja koristeeksi. Siivilöi vielä koko komeuden päälle tomusokeria.

Kylmäsavulohipasta

Työväenopiston pastakurssilla valmistimme Antin kanssa mm. tätä kylmäsavulohipastaa, joka on nopea, helppo ja maukas. Teki kauppansa primi piattin asemassa mm. viime viikonloppuna ystäväni syntymäpäivien juhlaillallispöydässä ja pääsee taas tänään tarjolle vieraiden saapuessa.

Voit valmistaa pastan itse tai käyttää tuore- tai kuivapastaa, tagliatelle on paras muoto tähän.

Tuorepasta

  • 4 1/2 dl durumvehnäjauhoja
  • 3 munaa
  • 2 rkl öljyä
  • suolaa

Sekoita ainekset joko pöydällä jauhokasaan kolo tehden (tulee erinomainen taikina mutta kova siivo) tai kulhossa (toimii hyvin tämäkin). Muokkaa pallomaista taikinaa heti sitkon aikaansaamiseksi ja siirrä se sitten muovikelmussa jääkaappiin lepäämään puoleksi tunniksi. Levon jälkeen jaa taikina kolmeen osaan ja veivaa se pastakoneen läpi tarvittavan ohueksi levyksi ja lopuksi tagliatelleksi jauhoiselle astialle odottamaan kypsennystä.

Kylmäsavulohikastike

  • 1 sipuli
  • 1 tl currya
  • 1 rkl vehnäjauhoa
  • 2 dl vettä
  • 1/2 kalaliemikuutio
  • 100 g tuorejuustoa
  • 1 omena
  • 200 g kylmäsavutettua lohta
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 dl hienonnettua tilliä

Hienonna sipuli. Kuullota öljyssä sipuli ja curry. Sekoita joukkoon jauho. Lisää vesi ja liemikuutio. Sekoita kunnes kastike kiehuu. Keitä hiljalleen kannen alla n. 5 minuuttia. Lisää tuorejuusto ja kuumenna kunnes juusto on sulanut. Sekoita välillä. Kuori ja pilko omena pieniksi kuutioiksi. Leikkaa myös lohi suikaleiksi. Lisää omena ja lohi kastikkeeseen, mausta hunajalla ja kuumenna. Nyt voit keittää tuorepasta (3 min., keitinveteen suolaa ja öljyä) ja kaataa al dente -pasta kastikkeen joukkoon. Lisää tilli ja sekoita varovasti nostellen. Se on siinä.

Rahkakakku

Jos pitää mehevistä kakuista ja karvasmantelista, tätä pääsiäisen herkkua ei voi ohittaa. Erityisesti äitini pitää tästä. Ohje vaatii suuren kakkuvuoan. Saattaisi muuten toimia myös gluteenittomana, sillä kakkua ei ole jauhoilla juuri pilattu.

  •  4 munaa
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 100 g mantelirouhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 dl jauhoa
  • 2 tippaa karvasmanteliöljyä (saa ainakin Stokkalta)
  • 500 g maitorahkaa
  • 2 dl kuohukermaa
Vaahdota kerma valmiiksi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää varovasti sekoitetut kuivat aineet (mantelirouhe, vaniljasokeri, jauho), karvasmanteliöljytipat, rahka ja
kermavaahto. Kaada seos voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (n. 3 lit.) ja paista 1 tunti 175 asteessa. Parhaimmillaan tuoreena hyvän hillon seurassa.

Ritvan porkkanakakku

(Edit: 19.3.2007 tein tätä samaa porkkanakakkua.) 

Erinomainen porkkanakakun resepti. Testattu tupareissa, sadan hengen näyttelynavajaisissa ja Tanskassa, aina toimii.

Porkkanaa kakussa
 

Pohja

  • 4 munaa
  • 350 g porkkanaraastetta
  • vajaa purkki valutettua ananasmurskaa (mehevöittää, ei niinkään tuo ananaksen makua)
  • 2 1/4 dl öljyä
  • 4 1/2 dl jauhoa
  • 4 1/2 dl sokeria (itse laitan n. 3 dl)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl soodaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl kanelia

Voitele ja korppujauhota vuoka tai vuoraa syvempi uunipelti leivinpaperilla ja laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vatkaa ensin munat, porkkanaraaste, ananasmurska ja öljy sähkövatkaimella huolellisesti sekaisin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisäile ne vähitellen seokseen. Kaada seos vuokaan tai pellille ja paista alatasolla n. tunnin verran, uunista ja paksuudesta riippuen. Anna kaakun jäähtyä kunnolla ennen kuorrutteen levittämistä, ettei se juoksetu.

Kuorrute

  • 100 g tuorejuustoa
  • 1/2 dl rasvaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • sokeria 

Sekoita ja kuorruta. Halutettassasi tee tupla-annos ja lykkää sitä halkaistun kaakun väliin tai sitten vain päällisiksi runsaammin. Erinomainen kuorrutevaihtoehto on myös tämä seuraava.

Kuorrute: vaihtoehto 2 

  • 1 prk Philadelphia-tuorejuustoa
  • tomusokeria maun mukaan 

Banaanibroileri ja pähkinäinen riisi

22.2. Hesarista bongattu ohje pääsi kokeiluun heti ilmestymistään seuraavana päivänä eli eilen, perjantaina, hedelmävadin ylikypsä banaani alkoi huudella siihen malliin. Herkullista, tosin seuraavalla kerralla reilummin chiliä. Ja ainakin minun makuuni vaatii raikkaan salaatin kylkeen. Tässä siis ohje Hesarin ohjetta mukaillen, suluissa omat ratkaisuni.

Banaanibroileri 

  • 450 g maustamattomia broilerinfileitä (käytin suikaleita)
  • 1 dl maustamatonta jogurttia (kaapissa oli Total 0%)
  • chiliä myllystä (purkista ja tuoreesta)
  • 1 tl currya
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 2 dl kookoskermaa
  • 1 tl suolaa
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 1 banaani

Sekoita jogurttiin curry ja chiliä niin paljon kuin sielusi sietää! Nosta fileet marinoitumaan tunniksi pariksi. Riittävän ajan päästä kuumenna pannulla öljyä ja paista fileet/suikaleet. Lisää valkosipuli. Sekoita kookoskermaan suola, tomaattipyree ja murskattu banaani ja kaada seos pannuun broilereiden seuraksi. Anna hautua kymmenisin minuuttia.

Pähkinäinen riisi 

  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 iso porkkana
  • 2 dl basmatiriisiä (käytin 1 dl pikakokojyväriisiä)
  • 4 dl vettä (tai käyttämäsi riisimäärän mukaan)
  • 1 kasvisliemikuutio (tai puolikas kanaliemikuutio)
  • 1/2 tl jauhettua korianteria
  • 1 tl jeeraa
  • 1 dl suolattuja cashewpähkinöitä
  • 1/2 keltaisia rusinoita (en laittanut itse)

Kuori ja hienonna sipulit ja raasta porkkana. Kuullosta paksupohjaisessa kattilassa tilkassa öljyä. Lisää riisi ja anna senkin kuultua hetki. Lisää vesi, liemikuutio ja mausteet. Kypsennä miedolla lämmöllä kannen alla n. 10 minuuttia. Lisää pähkinät (ja halutessasi rusinat).  

Tarjoa banaanibroileri pähkinäriisin kera ja koristele mintulla (ohjeessa käytettiin persiljaa mutta Antti ei pidä siitä). Muhevan makoisaa ja täyteläistä.